11.9. Ruotsin kuuntelu. Noniin, ohi on nekin. Vihdoin. Kuuntelu salissa tuntui ikuisuudelta. Johtuen ehkä siitä, että lähes kaikkien kuulokkeet lakkasivat yhtäkkiä toimimasta. Kaikki piti aloittaa alusta (ennen kuin mikään oli edes alkanut), ja no. Kuuntelun valvojat, tekniikan ihmelapset, saivat kuulokkeet vihdoin toimimaan noin 10 minuutin räpeltelyn, ähkimisen ja parin kirosanan päätteeksi. Taisi siinä yksi sun toinen saada paniikinkin. Päätellen muutamista hysteerisistä naurukohtauksista ja kiivastuneista hengitysrytmeistä.
Niin. Mulla toi alkupaussi taisi enemmänkin laukaista jännitystä. Kuuntelu itsessään menikin sitten varmaan ihan ok. Ehkä? Mitä nyt en paria kysymystä ymmärtänyt ollenkaan, mutta eikös se oo ihan ok? Että ei kuuntelussa ymmärrä edes kysymystä. Noniin, sitähän mäkin.
Tänään päätin myös hetken mielijohteesta poiketa Klaukkalassa heittokisassa. Fiilis kotona oli löysä, eikä autoon kapuaminen oikein innostanut. Puoli viideltä löysin itseni kuitenkin papan autosta yhdessä tuliterän moukarini kanssa matkalla kohti Klaukkalaa. Noin kello seitsemän löysin itseni uudestaan papan autosta matkalla kohti kotia, miljoonalle mutkalle vääntyneen moukarin kanssa ja taskussa uusi ennätys, joka kokonaisuudessaan ei kuitenkaan mieltä tyydytä. Aika jännää, että fiilikset ei oo yhtään iloiset, vaikka oon juuri heittänyt pidemmälle kuin koskaan (kisoissa). Yksi puoliväkisin runtattu heitto ei kuitenkaan tyydytä mieltä samalla tavalla, kuin kuusi rennosti heitettyä hyvää tulosta. Eipä siis muuta kuin sunnuntaita ja seuraavaa kisaa odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti