Tällain ihan ensimmäiseks. Istuskelen tässä sohvalla juoden kuumaa mehua, ja kurkkasin lämpömittaria.. -28!? It's pretty cold.
Nojoo. Tää päivä on ollut aika kaksjakoinen. Aamulla heräsin aikasin, koska oli yhteiskuntaopin koe. Ai että ku inhoon lauantaikokeita! Onneks se nyt tuntu menneen kuitenki ihan hyvin. Olin Lenan kanssa vetämässä meijän ryhmän treenit, tai oikeestaan meillä oli Kiran ryhmä koska Kira ite on ottelemassa. Sanotaanko, että villiä menoa seitsemän 10-vuotiaan pojan kanssa. Treenien jälkeen mulla oli sitten fysioterapia. Tarkotuksena siis tutkia mun selkää, joka on ollu ongelmallinen nyt 6 vkoa, mutta koko käynti perustu oikeestaan akupisteiden paineluun, jos sitä kautta olis saanu paikkoja auki. Niin ainakin mä ymmärsin.
Aika jännä, miten urheilija voi samalla vihata ja samalla "rakastaa" fysioterapeutteja :D Toisaalta ne pyrkii aina auttamaan, ja useimmiten käsittelyistä on myös apua. Täytyy kuitenki sanoa, että tänään mä koin kyllä sisäistä vihaakin (jos niin nyt voi sanoa). Ai että miksi? Koska mun jaloissa, jotka muutama vuos sitten oli molemmat polvesta alaspäin läpitulehtuneet, on nyt taas turvoksissa ja niissä on olemmissa taas niitä samoja nestekierto-ongelmia, kun sillon muutama vuosi sitten. Ei oo varmaankaan kamalan vaikee ymmärtää, että urheilija ei ielellään halua kuulla tollasta. En ainakaan minä, en todellakaan minä! Kuinka mä voin treenata niin kovaa puol vuotta ilman minkäänlaista ongelmaa, ja sen jälkeen mennä fysioterapeutille, jossa mulle sanotaan, että sun jalat on turvoksissa eikä nesteet kierrä siellä kunnolla. Kroppa ei siis ota treeniä vastaan, ei vaikka kuinka paljon harjottelisi. Ulkoa päin oon kyllä tyynen rauhallinen, mutta sisällä melkeen kiehuu. Tuskin tässä vielä mitään on menetetty, koska ainakaan jaloissa ei oo vielä tähän mennessä tuntunut mitään kipua. Tällasia uutisia on kuitenkin aina niin raskasta kuunnella, vaikka kuinka pyrkis hymyilemään ja nauramaan.
Urheiluun liittyy vammat, ja jos niitä ei kertaakaan tule, niin tuskinpa on itteestään kaikkea antanut. Urheilija ilman vammoja on kuin pieni lapsi ilman talvivaatteita ulkona kovalla pakkasella. Jos nyt näin karkeesti vertaa. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee se raja vastaan. Kuinka kauan kestää kuulla jotain negatiivista, mikä taas on uusi takaisku, ja vie urheilijaa taakse päin? Ei loputtomasti. Mutta niinkun jo sanoin, niin mitään ei oo toivottavasti menetetty, joten eipäs vajota vielä liian alas :P UPup!
Joka tapauksessa! :D Mähän mainitsin että päivä oli vähän kaksijakoinen. Jotain ikävää ja jotain mukavaa! Tavallaan masentavan, tavallaan helpottavan fyssarikäynnin jälkeen oli mun ja Lenan yhteisen harrastuksen vuoro! (ennenhän se oli yleisurheilu, kunnes Lena loukkaantu, joten nyt on keksitty uutta kivaa, kunnes voidaan jatkaa molemmat yleisurheilulla ;)) Vuorossa oli siis ruokailua! Käytiin Tapiolassa Escafessa, ihan kivassa pikkusessa kahvilapizzeriassa, jossa nautittiin sitten molemmat pizzaa :D Hyvää oli, ja heti tuli parempi olo!! Älä Lena ymmärrä väärin, AINOASTAAN se pizza ei tehnyt mun oloa paremmaks ;)
Nyt joka tapauksessa tää päivä on ollut taas täynnä menoa ja meininkiä, joten eiköhän oo aika sukeltaa lakanoitten väliin ja untenmaille :D
Gonatt <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti