Waiting for the summer

Heippa kaikki!
Kotona. Vihdoin. Jos joku on siis missannut, niin oon ollut Kuortaneella SM-halleissa, ja sitä ennen kolme päivää Virossa kylpylässä. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun lähettiin ajamaan Kuortaneelle, mutta sehän oli vasta eilen! Kummallista. Mä ajoin kuitenkin puolet matkasta, eli Tampereelle, ja äiti siitä sitten loput. Takasin päin taas mä ajoin Kuortaneelta Tampereelle, ja äiti sitten Tampereelta lähtien. Selvennyksen vuoksi Kuortaneelle on Tampereelta matkaa n. 2 tuntia.
Ja itse kisaan. Hyppäsin siis pituutta, mikä oli tänään kahdelta. Menin jo aamulla vähän verkkaamaan jotta sain jalat auki, ja katottiin siinä samalla Annikan 60m ja pituus, ja Tommin 3-loikka, sekä muutamia muita lajeja. Ennen kisaa oli tosi hyvä fiilis, ja lataus kohallaan. Verkkakin suju vielä hyvin, mutta sitten tapahtu jotain, kun ite kisa alkoi. Ihan kuin kimmoisuus ja vauhti olis kadonnu, ja olin jotenki kadottanu tatsin koko hommaan. Ensimmäisellä hypyllä tulos, toinen läpijuoksu, ja kolmannella aika pitkä hyppy - yliastuttu. Kuortaneelle asti hyppäämään kolme hyppyä, eikä kotiin tuomisina mitään kehuttavaa.
Ehken oo mitenkään tyytyväinen, mutten nyt kamalan pettynytkään osaa olla. Mitä oikeestaan voi odottaa, kun on ollut loukkaantuneena, ja treenannu puolilla tehoin kaksi kuukautta? Ei paljoa. Oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jos aina oon kisan jälkeen pettynyt, enkä koskaan löydä mitään positiivista asiaa, edes pientä, niin koskaan en voi myöskään onnistua.
Eli jos nyt jotain positiivista etin tosta kisasta, niin. Tulos oli parempi kun kummassakaan aikasemmassa kisassa? :D Hmm. Ei paljoa kehumista, mutta nyt on vasta helmikuu, eli kesään ja tärkeisiin kilpailuihin on aikaa vielä monta kuukautta ja ennen kaikkea monta treeniä.