Älä tule paha selkä tule hyvä selkä!

Antaa otsikon kertoa niitä päälimmäisiä fiiliksiä. Perjantaina sain kotiin magneetin tulokset paperilla ja kuvina. Yritä siinä nyt itse ymmärtää sentraalisia prolapsitasoisia diskuspullistumia ja duraonteloiden etureunoja. Ei sano meikäläiselle yhtään mitään. Onneksi lääkäri soitti tiistaina ja selvensi tuota hepreaa mullekin ymmärrettäväksi kieleksi.

Eka positiiviset uutiset. Ei rasitusmurtumaa! Toivottavasti. Ei ainakaan nyt näkynyt kuvissa, totuus on yleensä karumpi kuin mitä antaa olettaa, mutta toivotaan parasta. Sitten huonot uutiset. Kaksi välilevyn pullistumaa. Toinen, alimman nikaman kohdalla oleva melko selkeä ja huomattava pullistuma, sitten vähän ylempänä toinen hiukan lievempi. Pullistuma kuitenkin sekin. Lääkäreiden uutiset tulevista treeneistä ei ollut yhtään sen lohduttavempia. Alkuun viikon lääkekuuri, täydellistä lepoa kaikenlaisesta treenistä, kävelystä ja muusta rasituksesta. Pikku hiljaa katellaan fyssarin kanssa mitä mahdollisesti voi alkaa tekemään selän kuntouttamiseksi. Karu totuus nyt vaan taitaa olla se, että pitkä tauko on edessä. Saara haluaa päästä kentälle touhuamaan, järki on kuitenkin tiukasti kahlinnut mut sängyn pohjalle yhdessä koulukirjojen kanssa.

Lääkärin mukaan selän kuntoon saamisessa tähdätään ensi kesään, mutta kaikesta tästä masentuneena mun on melkein mahdoton uskoa siihen, että kaiken tän jälkeen olisin yhtäkkiä kesäksi kunnossa. Tai ehkä selkä onkin, vähintään parempi, mutta kilpailukunto on sitten aivan toista. Luultavasti tässä meni taas yksi kausi ohi. En jaksa enää olla liian positiivinenkaan. Jokainen urheilija toivoo seuraavasta kaudesta ehjän, mä olen toivonut sitä viimeiset neljä vuotta, enkä kertaakaan ole saanut haluamaani. Saapa nähdä.

Kyllä mä vielä nousen, hetki pieni.

Tsemppiä nyt kuitenkin kaikille muille urheilijoille. Hallikausi on aluillaan ja kesä tulee kovaa vauhtia. Pysykää kunnossa ja tehkää kovia tuloksia!

Elossa ollaan!

Ensimmäiseksi laitoin luonnollisesti mun lempikuvan näistä kaikista. Isi ja minä ilosena työntouhussa! Heh. Taitaa tää kuva päätyä myös jonnekin Tallink Siljan ja Silja Serenaden salaisiin arkistoihin. Töissä viihdyin taas tosi hyvin, niin kuin normaalistikin. Paljon oli matkustajia, joten sai taas painaa ihan tosissaan, mutta kova työhän aina palkitaan ;) Nyt on pakko pitää pieni breikki työnteosta ja sen sijaan keskittyä kirjoituksiin ja pääsykokeisiin, huhu. Siinä onkin hommaa! 

Päivävapailla Tukholmassa käytiin Sturekattenilla kahvittelemassa ja syömässä isot laskiaispullat. Ehdottomasti suosittelen mikäli haluaa löytää viihtyisän kahvilan! Älkää kysykö missä tuo sijaitsee, ei mitään hajua, hehe. Yritin vaan pysyä perässä ripeässä kävelytahdissa ja aina sillon tällöin (Lue: noin kahden minuutin välein) tyhjentelin kiviä kengistä! Joka tapauksessa, kahvila on tosi viihtyisä, sisustukseltaan vanhan, tyylikkään olohuoneen näköinen mukavine sohvineen. Helsingistä ette muuten varmana löydä mitään samanlaista!

Siinä todiste isoista pullista, nam! Ja okei okei, mä en juo kahvia ;) vaan jos on pakko, nyt ei ollut!

Lakisääteinen pullatauko! OLi jo kova hinku päästä maistamaan pullia, mutta ensin suoriettava pakolliset valokuvaussessiot ;)

Käytiin vielä kauppahallinkin kautta ennen laivaan paluuta. Hyi kun oli rumia kaloja! Ei voi millään maistua hyvältä...

Ja lopuksi epäselviin tunnelmiin ja epäselviin kuviin Koivuhovin juna-asemalta. Oltiin Siljan kanssa valtiotieteiden tiedekuntainfossa Helsingissä, kun takasin tullessa pahimmassa lumimyrskyssä päätettiin vielä hurauttaa junalla Kauniaisten ohi. No, vahinkoja sattuu, heh...

Silja näyttää mallia fiiliksistä unohdettuasi nousta junasta pois oikealla asemalla.

Siinä fiiliksiä ja kuvia kaikesta, mitä on tapahtunut viime viikonlopun aikana ja jälkeen. Eli eipä oikeastaan yhtään mitään. Lukion voi vihdoin sanoa oikeastaan loppuneen! Jäljellä on enää yksi preli ja pari tenttiä sekä totta kai penkkarit! Jännää. Hyvä fiilis kuitenki, eipä tarvitse enää lukiossa oppitunteja istua, jihaa! Tsemppiä kaikille abeille kirjoituksiin lukemisessa ja muillekin mukavaa viikkoa :)

25113

Paljon ehkä aina sattuu ja tapahtuu, mutta en kyllä tiedä, onko tää ollut yksi sellaisista viikoista. Normaalisti kokonaiseen päivään mahtuu mulla koulu ja treenit, mutta nyt kun en treeneihin saa mennä, niin tuntuu, että tyhjää aikaa jää ihan liikaa enkä tiedä millä sitä pitäisi täyttää.
Kulunut viikko on mennyt tosi nopeesti! Viimeisiä koulupäiviä lukiossa, itseasiassa enää YKSI päivä jäljellä! En kyllä uskoisi, ellen olis jo kyllästymiseen asti asiaa tarkistanut mun kalenterista. Niin ne kolme vuotta vaan meni! Niin hitaasti mutta kuitenkin niin nopeasti. Jännä juttu. Mutta niin kuin joku eilen asian koulussa ilmaisi, nyt se oikeastaan vasta alkaa. Päivittäistä pänttäämistä kirjojen äärellä kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukien. Can't wait.
Selän tilanteesta sen verran, että tiistaina kävin vihdoin lääkärillä ja keskiviikkona pääsin jo magneettikuviin. Nyt kärsimättömänä odottelen tuloksia, joiden pitäisi tulla tämän tai ensi maanantain aikana. Osittain pelottavin fiiliksin odottelen, koska lääkärin puheet lupailivat jotain mitä en todellakaan halua kuulla. Mutta ei auta muu kuin odotella.

Nyt täytyy kiirehtiä, Itämeri odottaa. Lähden matkaksi töihin, eli sunnuntaina olen jo takaisin kotona. Ehkä silloin saatte osaksenne jotain luettavaa, kuka tietää! Hyvää viikonloppua kaikille!

Ja taas mennään

Oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen näihin hiuksiin! Lyhyet niistä tuli, mutta oikeestaan tosi kivaa vaihtelua :)

"Only hate the road when you're missing home. Only know you love her when you let her go. And you let her go"

Ah, voiko olla sulosempaa ääntä ja biisiä?

A real troublemaker

Delete. Miten voi olla niin hankala saada sanoja oikeaan muotoon ja julkaisukelpoiseksi? Treenikielto/pakkolepo/tauko/paussi. Eiköhän nuo neljä sanaa kerro enemmän kuin turha pitkä postaus, mitä kaikki eivät kuitenkaan jaksa lukea. Selkä ilmoitti itsestään viimeistään nyt niin hyvin, ettei vaihtoehtoja paljoakaan ollut. Arkielämä, leuan painaminen rintaan, lamauttava kipu, säteily jalkoihin, turpoaminen, vihlonta. Kaikki nuo sanat viittaavat jollain tavalla mun selkään, joka ei ota rauhoittuakseen. Nyt oli tyhmemmänkin aika tajuta, että treeni, joka joka kerta jää keskeneräiseksi rämpimiseksi kipeän selän takia, ei tuota positiivista tulosta kehittymisen kannalta. On siis parempi olla vain tekemättä mitään. Ärsytys tällä hetkellä on sen verran suuri (luultavasti tämän päivityksen maximi sanamäärä ottaisi vastaan mikäli yrittäisin sitä kuvailla, joten antaa olla), etten vaivaudu edes uimahalliin lähteä vesijuoksun merkeissä. Sitä on tullut viime vuosina harrastettua joka *******n talvi, joten odottakoot se toistaiseksi. Kyllä mä sinne vielä ehdin. 

Magneettikuvat sun muut pitäisi nyt olla tilauksessa, joten kun sinne pääsen ja saan tulokset, olen jo huomattavasti pidemmällä. Oli vastaus mikä tahansa, mä en muuta halua tietää kun sen, mikä mussa on vikana? Miksi en voi suorittaa edes kuntopallotreeniä loppuun ilman, että viimeistään seuraavana päivänä joudun taas vähentämään tekemistä ohjelmastani selän sanoessa itsensä irti.

Eilen selailin netistä tietoa erityisesti alaselän rasitus-/urheiluvammoista noin neljän tunnin ajan. Kirjotin kaikenlaista ylös. Vihko alkoi nopeastä täyttymään omista tuntemuksistani selän suhteen, mukaan mahtui pikakelaus 31.12.11 lähtien tähän päivään asti (lyhyesti sanottuna olen siitä asti ollut loukkaantuneena), sekä paljon tietoa erilaisista tutkielmista ja faktoista, jotka käsittelivät selkää. Rasitusmurtumia, välilevyn pullistumia, hermosärkyjä, kramppeja... Inhottava huomata, että pystyin hyvin tunnistamaan itseni useimmista noista. Jos joku vain pystyisi poistamaan tämän paineen ja säryn ja päästäisi mut takaisin rinkiin. Mitään muuta en toivo niin paljoa kuin sitä tällä hetkellä. Mulla on jo ikävä päästä tosissani kuluttamaan mun vasta niin uusia heittokenkiä, teippaamaan sormia ja pyörimään. Pyörimään indeed. Mutta sitäkään en voi tehdä edes harjan varrella ilman, että jostain kohtaa vihlasee hyvin nopeasti. Vanhojen kuvien katsominen sattuu, mikä meni vikaan ja mitä tapahtui? Viime kesän hurja edistyminen lupaili jo melkein liikoja ajatellen ensi kesää. Mutta eipä lupaile enää. Heittoja on useamman tuhannen sijaan kertynyt varmasti alle 150 kappaletta syksyn/talven aikana, mikä on naurettavaa. Sellaisen määrän heittää kevyesti alle kahdessa viikossa kunnossa ollessaan. Joka päivä toistan ittelleni kuinka mulla on vielä melkein 6kk aikaa ennen tavoitteeksi asetettuja kesän kilpailuita. Siinähän ehtii vaikka mitä. Mutta se aikaisemmin laskemani kuusi kuukautta hupenee päivä päivältä vähemmäksi. 

Selkä on ihmisen yksi tärkeimmistä ruumiin osista. Se kannattelee ihmistä koossa, ja sen rikkoutuessa et juurikaan pysty toimimaan normaalisti. Jopa niinkin arkinen asia kun sukan laittaminen jalkaan muuttuu lähes mahdottomaksi ja joudut istahtamaan pidemmäksi hetkeksi miettiessäsi kuinka saat puettua housut jalkaan. Uskokaa pois, kokeiltu on. Entäs sitten, kun koulussa huomaat kahden minuutin istumisen jälkeen, ettei sekään onnistu vaan joudut nousemaan ylös tehdäksesi pienen rundin luokkahuoneen ympäri. Kokeiltu on. Järki sanoo, että luovuta jo. Päästä irti ja lopeta. Älä tuhoa jo valmiiksi rikottua selkää enää yhtään enempää vaan anna sen olla, koska se selkeästi ei vaan enää kestä. Minä sanon, etten varmasti luovuta. Jatkan loppuun sen minkä joskus monta vuotta sitten alotin. Minähän heitän eikä kukaan estä. 

Ja jos et nyt tätä lukiessasi ole urheilija, luultavasti pidät mua täysin idioottina ja senkus pidät. Oletettavasti sun on silloin yhtä vaikea ymmärtää mua, kun mun ymmärtää miten villapaita neulotaan. Eli mahdoton.

"First, you think the worst is a broken heart. What's gonna kill you is the second part"

Hei vaan kaikille ja pahoittelut taas super huonosta päivittelyintoudestani. Mitään vaan ei ole tapahtunut tai sitten kaikkea on tapahtunut aivan liikaa etten taaskaan ole "ehtinyt" kirjoitella. Ja pah, aikaa kyllä olisi mutta juttua vaan ei tule. Kateellisena luen muiden blogeja - miten kaikilla on niin paljon sanottavaa? Ja kuvattavaa? Turha edes yrittää piiloutua sen taakse, että hei mullahan ei ole kameraa jolla kuvata! On sekin itse asiassa totta, mutta ainahan puhelimella voisi ottaa vähemmän laadukkaita kamalia otoksia. Yleensä ihmisillä vaan on jokin "aihe" tai teema, josta he sitten keksivät kirjotettavaa. On treeniblogeja, nuoria äitejä, muotia, valokuvia jne. Mitäköhän mä sanoisin mun omasta sotkukasasta? Viime aikoina se on tainnut olla enemmän valitusblogi selästä (odottakaa vaan, se on myös tän kirjoituksen aihe kunhan sinne asti päästään ;)), mutta myös kasa kaikkea turhaa väkisin keksittyä selostusta mun elämästä - viikoista, päivistä, tunneista, minuuteista ja sekunneista. Nyt mä ryhdistäydyn!

Kunnes heti perään muistan, että kohta on kirjoitukset ja ahdistus palaa kaksi kertaa suurempana. Voi olla, että mun todellinen ryhdistäytyminen koetaan vasta joskus keväällä, kun kaikki lukeminen, kirjoitukset ja pääsykokeet on ohi. Saa nähdä! Itselläni enää neljä koulupäivää lukiota jäljellä + koeviikko! Hullu juttu. Huhu.

Jos nyt jotain pientä viime päivistä kehitetään, niin siihen on kuulunut erilaisia luentoja/infoja jatko-opiskelupaikoista, kahvittelua ja shoppailua kaverin kanssa, elokuvan katselua ja juttelua hyvän ystävän kanssa, löhöämistä tietokoneen ääressä ja sängyssä, salibandypelejä, uudet hiukset, ahdistusta tulevasta, lukemista, läksyjä, uusivanha talvitakki, pitkiä keskusteluja kavereiden kanssa, treenikielto (kyllä, siihen ihan oma juttu), musiikin kuuntelua jne. Hirveästihän niitä tehtyjä juttuja taas kertyi! Ei se mun elämä ollutkaan niin sisällötöntä kun sen ajattelin olevan, heh. 

Nyt kun ei treeneihinkään ole menemistä, niin taidampa kaivaa läksykirjat esille ja ryhtyä rustaamaan lähes mahdottomaksi osoittautunutta vastaustekstiäni numero kolme. Mukavaa viikkoa kaikille!

1 vuotta!

Oioioioi! Nyt myös muistin/huomasin, että mun blogi täyttää komeat yksi vuotta! Paljon onnea!
Hehe, sisällöllisesti en nyt oikein tiedä. Välillä on ollut tosi kiva kirjoittaa ja juttua on piisannut. Sitä vastoin joskus ajatus ei ole kulkenut lainkaan, mitään ei ole tapahtunut, eikä näin ollen tekstiäkään ole syntynyt. Tehkää rakkaat lukijat mun elämästä kirjoittamisesta aste helpompaa ja antakaa ehdotuksia, mistä ehkä haluisitte, että mä kirjotan, eli mistä haluatte lukea. Ja nykyään voi mullakin kommentoida anonyyminä, mikä tekee asioista monille paljon helpompaa! On huomattavasti helpompi kirjoittaa, kun tietää mistä lähteä. Ja onhan se kaikkien edun mukaista, että rustaan jotain sellaista, jota on kiinnostava ja hauska järkevä lukea :) Muuten luultavasti jatkan samaa vanhaa rataa, eli kirjoittelen vähän kaikkea sekalaisesti, mitä milloinkin mieleen tupsahtaa. Eli toisin sanoen säännöllisen epäsäännöllisesti. Vieläkin ihmettelen, miten kokonainen vuosi on mennyt niin nopeasti! Huhu.

More time, anyone?

Noniin heippa taas, pitkästä aikaa!
Kirjoittaminen on nyt vähän taas päässyt jäämään, johtuuko sitten siitä stressin määrästä, mikä kaikesta vastaan taistelustakin huolimatta meinaa pukata päälle. Tunnen itteni niin voimattomaksi, kun päästän päähäni edes pienen ajatuksen kovaa lähestyvästä keväästä, joka tuo mukana niin kirjoitukset, pääsykokeet kuin erilaiset valmennuskurssitkin. Tämän hetkistä ahdistuksen määrää on kyllä vaikea pukea sanoiksi. Mikä siinä on niin vaikeaa olla sitten stressaamatta? Ottaisi nyt vaan rennosti ja antaisi virran viedä mukanaan. Kaikki hoituisi lopulta itsestään, kevyesti ja sulavasti. Mutta ei.

Ajattelemisen aihetta riittää niin koulun kuin urheilunkin parissa. Selkä se vain jatkaa huonoa kulkuaan, kipeytyy päivä päivältä hiukan lisää ja treeni treeniltä harjoitukset käyvät haasteellisemmiksi, koska selkä on entistä enemmän mielessä siitä hehkuvan kivun vuoksi. Harjoitusohjelmia täytyy muokata selälle ystävällisemmiksi ja silti jostain täytyy joka viikko antaa periksi. Kyllä, olen menossa röntgen- ja magneettikuvauksiin heti kun vaan aika sinne saadaan. Päässä pyörii erilaiset kysymykset. Entä jos kuvat eivät näytäkään minkään olevan pielessä? Entä jos mistään ei löydykään syytä jokaisen treenin jälkeen tavaksi tulleeseen alaselän turpoamiseen? Mitä sit tehdään? Tai entä jos jotain vikoja löytyykin? Murtuma, välilevyn pullistuma tms? Mitäs sit tehdään? Todetaan, että menimpäs sitten rikkomaan selkäni 19-vuotiaana ja aloitetaan pitkä ja raskas kuntoutus. Tai lopetetaan itselleni jo elämäntavaksi muodostunut harrastus. Tai vaihdetaan lajia. Tai keksitään jotain muuta. EI. Ajatus tästä kaikesta tuntuu ihan liian vaikealta, masentavalta ja haastavalta vielä. En ole vielä käynyt kuvauttamassa selkää, en sen tarkemmin tutkituttamassa. Turha siis pohtia asiaa vielä ja ahdistua vielä vähän enemmän. Täytyy antaa asioiden lipua eteen päin omaa tahtia. Mietitään sitten uudestaan kun tiedetään paremmin.

Noniin ja sitten takaisin vähän positiivisempiin asioihin. Leiri Kuortaneella oli ja meni. Hauskaa oli kuten kuuluukin, treenejä sain myös tehtyä sen etukäteen suunnitellun määrän. Mitä nyt sisältöä jouduttiin muuttelemaan reistailevan selän takia, mutta sekin osoittautui vain positiiviseksi asiaksi. Sain paljon uusia ideoita, miten huoltaa selkää ja miten tehdä harjoitteita, jotka edesauttavat selän vahvistamista sekä ylipäänsä ideoita uusista liikkeistä, mitkä on mahdollista tehdä silloin, kun selkä ei muuta kestä. Paljon uusia juttuja kuminauhalla (Täytyy sanoa, että ihan törkeen raskasta ja tehokasta! Miksköhän en oo aikaisemmin tajunnut?!) sekä erilaisia koordinaatio-harjoitteita jotka olivat samalla haastavia ja monipuolisia sekä hauskoja ja mielenkiintoisia. Innolla odotan sitä päivää kun saan itseni raahattua Intersportiin ostamaan sitä tietynlaista kuminauhaa ja pääsen aloittamaan treenit sen kanssa. Uskallan väittää, että meistä lyhyen ajan kuluessa tulee toistemme parhaat kaverit treenien merkeissä.

Juuri nyt arki on yhtä hullunmyllyä. Olin jo melkein ehtinyt tyydyttäytyä ajatukseen, että koulussa ei tässä jaksossa ole paljoakaan tehtävää ja kirjoituksiinkin on vielä rutkasti aikaa. Kalenterini on kuitenkin ehdottomasti ajatuksiani vastaan. Se on täyttänyt itsensä eri aineiden deadlineilla ja preleillä, koviikoilla ja sanakokeilla, tenteillä ja kirjoituksiin lukemisella. Eilen taistelin matikan kotona tehtävän prelin kanssa, tänään oli vuorossa englannin aine ja saksan kotikuuntelu, huomenna jatkan taistoa matikan kanssa sekä taion jostain äidinkielen vastaustekstin. Helppoa kuin Helsingin Sanomien ristikon ratkaiseminen. Eli, niin...

Jospa nyt päästäisin teidät tuskistanne, tämän tekstin lukemisesta, ja siirtyisin itse unten maille. Tai ainakin lopettaisin sen kirjottamisen, taas on tullut ihan liikaa tekstiä yhdestä vähän suuremmasta pienestä tytöstä! Kirjottelen taas kun jotain tapahtuu ja siltä tuntuu :)

Kuortane here I come

Noniin, eli huomenna n. kello 9.49 (lue: n. klo 10), kuten Kira asian ilmaisi, alkaa matkani Kuortaneelle treenileirille, jihuu! Noin neljä tuntia autossa istumista yhdessä äidinkielen käsikirjan kanssa houkuttaa minua enemmän kuin kilo..jotain. Matkalaukku tulee täyttymään luultavasti myös matematiikan kirjasta ja viikon kuluttua palautettavasta prelistä, saksan liian paksusta monistenipusta unohtamatta englannin YO-vihkoa. Täysin toinen asiahan on sitten se, kuinka pitkälle näiden kirja- ja monistenippujen kanssa pääsen etenemään, mutta mitäs tuosta. Treenaamaan mä olen lähdössä!

Tänään olen tehnyt kaikkea muuta kuin pakannut huomista lähtöä varten! Koulussa tuli vietettyä tunti jos toinenkin, välissä ehdin tosin käydä viskomassa moukaria muutamaan otteeseen pressuun. Tarkoitus oli käydä ottamassa vähän tuntumaa tällä hetkellä liian painavalta tuntuvaan heittovälineeseen, jottei selkä kokisi leirillä liian kovaa shokkia useamman viikon heittotauon jälkeen. Toistaiseksi havaittavissa on vain lievää turvotusta alaselässä, ei sen suurempia kipuja. Niin, toistaiseksi. Kop kop! Oikeestaan mua jännittää ihan hirveesti mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan, sillä kuten jo miljoona kertaa aikaisemmin on tultua mainittua, on edellisestä heittokerrasta (tätä päivää lukuun ottamatta) kulunut valovuosi jos toinenkin. Suomeksi sanottuna aivan liian kauan. Oon kyllä päässyt tekemään paljon kaikkea muuta (jos ei oteta huomioon kinkunsulatustaukoa=joululomaa), kuten loikkia, juoksuja, punttia jne. Puntissa on tapahtunut paljon huomattavaa kehitystä eri osa-alueilla, josta oon tosi iloinen! Kohta voin jo MELKEIN väittää olevani vahva, toisaalta siihen on vielä aika pitkä matka.. Mutta melkein. Mistään muusta mulla ei sitten tällä hetkellä olekaan mitään hajua. Huomenna tai lauantaina tehtävät testit kuitenkin toivottavasti osoittavat tämän hetken kunnon niin nopeudessa, voimassa, kimmoisuudessa kuin räjähtävyydessäkin. Hmm. Edessä on kyllä monilta osin mielenkiintoinen viikonloppu!

Noniin ja nyt jottei matkalaukun pakkaaminen jäisi pelkäksi laukun ihasteluksi, otan itteäni niskasta kiinni ja aloitan aina niin loputtomalta tuntuvan urakan. Miten voi olla mahdollista, että niinkin yksinkertainen homma, kuin laukun pakkaaminen voi tuottaa näinkin suuria tuskan tunteita? Hmm..

Nyt otan varaslähdön viikonloppuun ja toivotan teille hyvää sellaista! Palaan leirin jälkeen, ja toivottavasti mulla silloin olisi paljon positiivista kerrottavaa teille kaikille! Toivottavasti..

Let the sun shine

Heippa taas! Ajattelin nyt tulla kirjoittelemaan jotain pientä, vaikkei juuri nyt mitään intoa tähän hommaan olekaan. Lukijamäärä oli kuitenkin taas niin korkeella (IHME!), että olisi ihan tyhmää olla kirjottamatta mitään!

Unelmamaisema - meri ja auringonpaiste

Eilen pääsin töistä kotiin, jeii. Kyllä tuntu hyvältä vaikka töissäkin oli ihan huippua! Ihme, miten voi kahdeksan päivän jälkeen olla niin väsynyt. Töissä vielä jotenkin jaksaa, mutta heti kun saa luvan riisua "työmaskin" pois, niin päälle laskee valtava väsymys! Jännää. Uusia tuttavuuksia tuli taas useita, mikä tekee työnteosta heti huomattavasti mukavampaa. Aika jännä, miten ikäeroilla ei työelämässä ole niinkään paljoa väliä. Itse oon kaikkia nuorempi, joitain huomattavasti enemmän, joitain vähemmän. Se ei ole kuitenkaan estänyt uusia kaverisuhteita eikä viihtymistä. Eli kaikki vaan rohkeesti uusiin haasteisiin vaikka tietäisikin olevansa muita nuorempi tai vanhempi! Eipä sillä niin väliä :)

Muuten nyt ei ole tapahtunut mitään niin ihmeellistä. Koulut alkoi taas, joten nyt alkaa se viimeinen todellinen puristus lukiossa. Koulua ei ole jäljellä enää kun noin kuukausi (siis oikeesti?!) ja sitten alkaakin lukuloma ja kirjoitukset. Nyt ihan viimeistään pitäisi kaivaa kaikki kirjat esiin ja ryhtyä opiskelemaan oikein olan takaa! Huhu, pelkkä tää kirjoitus saa mut ahdistumaan. Ei pitäisi kirjoittaa mistään tällaisesta. Tosi nopeesti on aika mennyt! En ole oikeastaan edes ehtinyt huomata olevani todella jo abi. Hmm, se on aina tuntunut niin kaukaiselta, että ei sitä ymmärrä. Pikku hiljaa sekin vaan on takoutunut päähän, kun mistään muusta ei enää puhutakaan, kun abiristeilyn ja penkkarirekkojen ja -karkkien maksuista, kirjoituksista ja tulevista ylppäreistä. Joillekin sukulaisille/tutuille on jopa jo suullisesti annettu kutsu kesän juhliin! Hui. Niihin on aina ollut niin pitkä aika, että miten muka nyt osaisin ajatella jotain sellaista?

Noniin nyt multa katkesi ajatus kyllä ihan kokonaan. Onko vielä tapahtunut jotain muuta? Perjantaina lähden Kuortaneelle treenileirille. Jee! Toivottavasti vaan selkä nyt kestäisi niin saisi treenistä kunnolla irti, toivottavasti pystyisin myös kunnolla heittämään.. Toivottavasti toivottavasti..

Stockholm

Heippa kaikki!
Terveisiä Tukholmasta! Nyt on työpassi melkein ohi, neljäs kerta Tukholmassa ja huomenna kotiin. Vihdoin, ihanaa. Tosi kivaa mulla on täällä taas ollut, mutta ihanaa silti päästä taas kotiin lepäämään. Koulun käynti ei oo kyllä mitään tähän verrattuna! Silti toivon, että taas mahdollisimman pian täältä löytyisi mulle töitä, oon enemmän kuin innoissani ja valmis tulemaan taas tänne!
Niin ja vuosikin on jo ehtinyt vaihtua. Joskus viime vuonnahan mä töihin tulin ;) Mites teillä meni uuden vuoden vietto? Täällä laivalla ei kyllä paljoa hurraata huudettu, mulla itsellä työt loppui 31. päivä kahden aikaa yöllä, jonka jälkeen hetki istuttiin duunikavereiden kanssa ja valettiin tinaa. Sitten olikin jo aika ottaa kahden tunnin yöunet ennen aamu kuuden herätystä, jolloin pitikin jo olla "virkeänä" aamuvuorossa ;)

Nyt mulla ei ole hirveästi aikaa enempää kirjoitella, täytyy pikku hiljaa painua takaisin töihin. Eilen Helsingin päädyssä ollessani kävin vähän kävelemässä ja napsin muutamia kuvia, kun jäässä oleva meri kimmelsi auringon valosta. Voiko olla mitään ihanempaa? Huomenna kun pääsen kotiin omalle koneelle, saatte ehkä jopa joitain kuviakin. Mitään en kuitenkaan uskalla luvata ;)