Noniin, eli huomenna n. kello 9.49 (lue: n. klo 10), kuten Kira asian ilmaisi, alkaa matkani Kuortaneelle treenileirille, jihuu! Noin neljä tuntia autossa istumista yhdessä äidinkielen käsikirjan kanssa houkuttaa minua enemmän kuin kilo..jotain. Matkalaukku tulee täyttymään luultavasti myös matematiikan kirjasta ja viikon kuluttua palautettavasta prelistä, saksan liian paksusta monistenipusta unohtamatta englannin YO-vihkoa. Täysin toinen asiahan on sitten se, kuinka pitkälle näiden kirja- ja monistenippujen kanssa pääsen etenemään, mutta mitäs tuosta. Treenaamaan mä olen lähdössä!
Tänään olen tehnyt kaikkea muuta kuin pakannut huomista lähtöä varten! Koulussa tuli vietettyä tunti jos toinenkin, välissä ehdin tosin käydä viskomassa moukaria muutamaan otteeseen pressuun. Tarkoitus oli käydä ottamassa vähän tuntumaa tällä hetkellä liian painavalta tuntuvaan heittovälineeseen, jottei selkä kokisi leirillä liian kovaa shokkia useamman viikon heittotauon jälkeen. Toistaiseksi havaittavissa on vain lievää turvotusta alaselässä, ei sen suurempia kipuja. Niin, toistaiseksi. Kop kop! Oikeestaan mua jännittää ihan hirveesti mitä tuleva viikonloppu tuo tullessaan, sillä kuten jo miljoona kertaa aikaisemmin on tultua mainittua, on edellisestä heittokerrasta (tätä päivää lukuun ottamatta) kulunut valovuosi jos toinenkin. Suomeksi sanottuna aivan liian kauan. Oon kyllä päässyt tekemään paljon kaikkea muuta (jos ei oteta huomioon kinkunsulatustaukoa=joululomaa), kuten loikkia, juoksuja, punttia jne. Puntissa on tapahtunut paljon huomattavaa kehitystä eri osa-alueilla, josta oon tosi iloinen! Kohta voin jo MELKEIN väittää olevani vahva, toisaalta siihen on vielä aika pitkä matka.. Mutta melkein. Mistään muusta mulla ei sitten tällä hetkellä olekaan mitään hajua. Huomenna tai lauantaina tehtävät testit kuitenkin toivottavasti osoittavat tämän hetken kunnon niin nopeudessa, voimassa, kimmoisuudessa kuin räjähtävyydessäkin. Hmm. Edessä on kyllä monilta osin mielenkiintoinen viikonloppu!
Noniin ja nyt jottei matkalaukun pakkaaminen jäisi pelkäksi laukun ihasteluksi, otan itteäni niskasta kiinni ja aloitan aina niin loputtomalta tuntuvan urakan. Miten voi olla mahdollista, että niinkin yksinkertainen homma, kuin laukun pakkaaminen voi tuottaa näinkin suuria tuskan tunteita? Hmm..
Nyt otan varaslähdön viikonloppuun ja toivotan teille hyvää sellaista! Palaan leirin jälkeen, ja toivottavasti mulla silloin olisi paljon positiivista kerrottavaa teille kaikille! Toivottavasti..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti