Noniin. Ja paluu karuun arkeen on taas treenin osilta tapahtunut. Tai oikeestaan se tapahtui jo eilen, mutta kuitenkin. Paluu arkeen siis leirin jälkeen. Eilen olin kiropraktikon luona Helsingissä selkäni kanssa. Täytyy muuten sanoa, että hyi mä vihaan ajaa Helsingissä päivällä! Tai oikeestaan mä vihaan parkkeerata sinne päivällä. Okei, kyllä mä vihaan ajaakin. Autoja tuli sieltä täältä ja tuolta, ja vaikka itse osaa kuinka ajaa, ei se tarkoita sitä, että kaikki muut osaa ajaa. Koko ajan saa olla ekstravalppaana, kun autot yhtäkkiä vaihtaa kaistaa keskellä risteystä ilman vilkkua ja muuta liikennesääntöjen mukaista.. Myöskään taskuparkkeeraus ahtailla, vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla ei kuulu mun suosikkeihin. Onneksi mun auto kuitenkin on niin pieni, että sillä mahtuu ketterästi minne vaan, vaikka sattuisikin omaamaan asteen kehnommat (tasku)parkkeeraustaidot. Hehe. (ja joojoo, bussillakin pääsee, mutta ajan kanssa oli sen verran tiukkaa, että auto oli oikeastaan ainoa vaihtoehto siinä vaiheessa! = puolustuspuhe)
Mutta takaisin aiheeseen. Tänään jostain syystä kukaan muu ei päässyt yhteisiin treeneihin, joten mullekin jäi omalle vastuulle illan treenit. Tarkoituksena oli, että olisin päässyt liikkeelle vielä valoisalla, mutta yhtäkkiä ulkona olikin niin pimeää ettei eteensä nähnyt! Heh, talvi tosiaan on tulossa.. Toisaalta oli kuitenkin ihanaa lähteä yksin treenaamaan pelkkien katulamppujen valaistukseen. Paikaksi valikoitui todella epätasainen lehtiin peittynyt hiekkatie, mutta minkäs teet kun täältä päin ei pahemmin enää nykyään hiekkateitä löydy. Pururadalle en viitsinyt lähteä, koska siellä sopivasta valaistuksesta ei aina voi olla ihan takuuvarma. Pilkkopimeässä kun en yksin treenaa, se on varma!
Päivän saldoksi kertyi alkuverryttelylenkin lisäksi muutama sarja loikkia ja vähän vetoja. Tosi fresh fiilis nyt näin jälkeen päin! Sykemittari paukutteli parhaimmillaan 185 (heh joo, tein tosiaan vaan niitä loikkia = missä mun kunto?) ja kirkkaana punottava naama keräsi kummaksuneita katseita niiltä harvoilta ohikulkijoilta, jotka olivat erehtyneet kahdeksalta illalla Kauniasten syrjäseudulle kävelylle.
Taas oli tosi kiva kirjottaa päivän treeni treenipäiväkirjaan, kun negatiivisten kommenttien tilalle sai laittaa paljon positiivisia mietteitä! Hmm, tähänhän vois melkein tottua.
Kouluunkaan ei kuulu mitään ihmeellistä. Tänään taas alkoi koulu tavallista pidemmän syysloman jälkeen, eikä tunteja tälle päivälle kertynyt kuin yksi matematiikan tunti. Jännää että jopa minä voin tylsistyä matikan tunnilla, kun käydään mukamas liian helppoja tehtäviä. No, kaitpa sitä voi jotkut tehtävät helpoiksi kokea, vaikkei mikään matikkanero olekaan. Tunnollisena oppilaana jäin tunniksi koululle odottamaan, että Hanken-vierailijat tulisivat meille esittelemään kouluaan. Johtuen esittelijöiden huonosta suomenkielentaidosta, ja halukkuudestamme kuunnella esitys ruotsiksi, istuimme siis tunnin kuuntelemassa Hankenista, ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulusta esitelmää ruotsiksi. Hyvinhän se totta kai meni niin kauan, kunnes mukavanoloinen "Hanken-poika" (hehe, siis miespuolinen esittelijä/opiskelija Hankenista) muuttui vähemmän mukavaksi "pakottaessaan" minun kertomaan tulevaisuudensuunnitelmistani, totta kai ruotsiksi. Sekin meni hyvin niin kauan, kunnes tulin kohtaan, jossa tajusin kertoneeni ties mitä opettajanhaaveistani, vaikka kyse oli kauppakorkeasta. No, ainakin poika nyökkäili innokkaana loistavalle vastaukselleni. Ei mutta ihan tosissaan, jos olisin kiinnostunut kauppakorkeasta, olisi Hanken luultavasti yksi varteenotettava vaihtoehto, vaikka se ruotsiksi onkin! Sen verran suuri on halu oppia ruotsia entistäkin paremmin.
Ja joo, nyt tuli taas kirjoitettua romaani, jota luultavasti yksikään ei ole tunnollisesti jaksanut loppuun asti lukea, mutta menkööt se sen piikkiin, etten taas pitästä aikaa ole mitään kirjoitellut! Nyt hyvää yötä ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti