SFI

Parhaillaan on eläintarhassa käynnissä SFI-mestaruuskilpailut, ruotsinkielisten seurojen ehkä suurimmat mestaruuskilpailut. Viime vuodelta itselläni on pelkkiä hyviä muistoja kyseisistä kilpailuista. Ennätyksen roima parannus tasaisena sarjana ja kakkostila. Naisten moukari heitetään tänään iltapäivällä, ja suoraan sanoen ärsyttää aivan mielettömästä isolla Ä-kirjaimella etten pääse paikalle katsomaan, sillä töissä pitää olla jo pari tuntia ennen kilpailun alkamista. En tiedä, olisiko se itseni kannalta hyvä vai huono juttu olla paikan päällä katsomassa, mutta jotenkin koen sen terapeuttiseksi. On jotain mitä odottaa.

Eilen olin kentällä seuraamassa veljeni kilpailuja. Matias juoksi P15 sarjassa hienosti kovassa joukossa aidat ja hyppäsi pituutta. Antaisin mitä vain ollakseni tänään ringissä, mutta olihan se kivaa olla välillä siinä ylpeän isosiskon asemassa kentän laidalla jakamassa ohjeita lankulle tulosta ja ponnarin merkityksestä pitkään ilmalentoon.

Tänään lähden taas töihin, joten blogi hiljenee reiluksi viikoksi, mutta hyvää kannattaa aina odottaa, vai mitä ;) Nähdään ja kuullaan!

Alles gut. Don't worry be happy!

Otsikko on suora lainaus erään muutaman kaljan liikaa ottaneelta suomalaismieheltä. Yllätys yllätys. No, oli se kännipäissä sanottu tai ihan muuten vain, niin aika hyvin pitää paikkansa. "Kaikki hyvin. Älä huoli, ole onnellinen" Kyllä.

Hetki sitten kotiuduttiin Annikan kanssa meidän mini Tallinnan lomalta. Jos olisin fiksu ja normaali, olisin käynyt nukkumaan jo ajat sitten, mutta koska en pystynyt olemaan erossa kamerasta ja Tallinnassa otetuista kuvista, olin minun pakko heti siirtää ne koneelle ja avata niitä täälläkin. Olkaa tyytyväisiä!

Meidän matka alkoi keskiviikko-aamuna 7.30 lähtevällä laivalla. Laukut hotelliin ja kaupungille shoppailemaan. Naisia kun ollaan, käy shoppailukin luontevasti, mutta melkeinpä treenistä! Huhu oli rankkaa. Vähän ruokaa vatsaan ja homma jatkui. Illemmalla käytiin hoidoissa, Annika pedikyyrillä, minä kulmakarvojen muotoilussa ja värjäyksessä, ja lopulta päätettiin päivä ravintolan kautta hotelliin ja nukkumaan. Seuraava aamu alkoi reippaasti aamu-uinnilla, jonka jälkeen oli mukava nauttia hotellin runsaasta aamiaisesta. Lyhyen shoppailukierroksen jälkeen suuntasimme itsemme kasvohoitoon, ja 1,5 tuntia myöhemmin kosmetologin "OMG, your face is so red!"-effektin saattelemana kauppojen kautta museoon. 

Tosi mukava reissu kaiken kaikkiaan! Tällaisia päiviä pitäisi ehdottomasti olla enemmän!

Seuraavassa oikea kuvapläjäys. Kameralta löytyi taas satoja kuvia, joten hyvien valitseminen oli lähestulkoon mahdoton tehtävä! Mutta ainahan se on kivempi kuvien kanssa, ja mukava niitä on jälkeenkin päin katella!

Vihdoin löysin kauan himoitsemani kesähatun! Mä oon kyllä totally in love.

Kiva leikkiä välillä turisteja. Heiluttiin kameroiden kanssa eteen, taakse, sivuille ja viistoon.

Illalla pistäydyttiin vanhaan kaupunkiin ravintolaan ulkoterassille. Söin varmasti elämäni parhaimman pippuripihvin! Ravintola Rae, suosittelen. Hinta kuitenkin kirpaisi sen verran, että seuraavana päivänä päädyttiin yksimielisesti Subway:hin. Nam.

Tänään torstaina keksittiin päivän päätteeksi pistäytyä Tallinnan merimuseossa (Lennusadam). Oli kyllä aivan mahtava kokemus, mutta aikaa oli yksinkertaisesti ihan liian vähän! Hirveän paljon jäi näkemättä, mutta ompahan ainakin jotain sitten ensi kerralle. Reilu kaksi tuntia ei riittänyt millään, vaan museoon saa ihan rohkeasti varata useamman tunnin. Sisällä oli paljon nähtävää ja luettavaa laivoista, sukellusveneistä, aseista jne., ja ulkoa löytyi lisää laivoja, joihin pääsi vierailemaan ja ihastelemaan. Museon lisäksi aivan vierestä löytyi myös Tallinnan entinen vankila, johon poikkesimme puoliksi juosten vielä pieni hetki ennen laivan lähtöä. Vankilastakin jäi varmasti noin puolet katsomatta, joten takaisin on ehdottomasti päästävä! Hinnat eivät kirpaisseet, sillä opiskelijana museoon pääsi 5 eurolla ja vankilaan 2 eurolla. Jos olet matkalla Tallinnaan ja mietit mitä voisit tehdä, kannattaa tuolla ainakin käydä, ehdottomasti!

Vankila oli kyllä jo parhaat päivänsä nähnyt. Silti oli hyvä, ettei vankilaa ollut lähdetty millään tavalla korjailemaan. Oli hienoa nähdä kaikki niin, kuin ne on joskus aiemmin ollut. Taksikuski mainitsi vankilan olleen aivan hirveä ja kaamea aikoinaan Neuvostoliiton aikana. Jotenkin voin uskoa sen. 

Tallinnaan mars!

Helou! Meinasin tulla ilmoittamaan blogin hiljenemisestä pariksi päiväksi, mutta huomattuani täällä jo valmiiksi vallinneen hiljaisuuden, täytyy mun keksiä joku uusi tekosyy kirjoittaa pari sanaa. Eli huomenna suunnataan Annikan kanssa Tallinnaan pikavisiitille yhdeksi yöksi. Kaksi päivää aikaa shoppailla, käydä hoidossa, nauttia annoksesta kulturellia ohjelmaa, napsia PALJON kuvia ja syödä hyvin (olisi varmaan tuo viimeinenkin kohta pitänyt painottaa erittäin suurella fontilla). Kenties voin kerrankin tehdä kivan postauksen monien kivojen kuvien kera reissun jälkeen. Kenties.

Itselleni melko epätavalliseen tapaan kärsin mielettömästä vaateongelmasta huomiselle, jonka seurauksena huoneeni näyttää entistäkin kaoottisemmalta. (Ihan kuin se ei olisi sitä jo aiemmin ollut, nimimerkillä työlaukku edelleen osittain purkamatta) Lopputulos oli päätyminen keltaisiin farkkuihin, joten nyt sietää juoda ne mustikkakiisselit ja muut soseet rauhallisesti ja siististi ruokalappu kaulassa suurempien vahinkojen välttämiseksi.

Jostain syystä tunnen itteni aina niin paljon fiksummaksi lasit päässä, joten hyvän vaikutelman luomiseksi päätin uudelleen yrittää totuttautua näihin laseihin. Jospa se vaikka siitä. Nyt on aika painua pehkuihin, sillä huomenna aamulla kello pirisee taas epäinhimillisen aikaisin, eikä herätykseen ole aikaa enää kuin muutama hassu tunti. Hyvää yötä, ja palailen taas parin päivän kuluttua! Heihei.

Kirpparivalloitus

Hei ja helou! Yritän jotenkin vielä jaksaa kirjoittaa tän päivän pienistä tapahtumista, vaikka jalat ja mieli huutavat jo hoosiannaa ja rukoilevat päästä sänkyyn nukkumaan. Aamu starttasi osaltani klo 7.45 herätyksellä, joka monelle tuntuu niin myöhäiseltä herätykseltä, mutta itse juoksisin tällä hetkellä mielummin vaikka maratonin, kun keskeyttäisin mukavat yöuneni. Okei, tuo lause ehkä riitelee hiukan itsensä kanssa, mutta ymmärsitte varmaan pointtini. Syy aikaiselle herätykselle oli löytöretki kirppikselle, joka ainakin tällä hetkellä sijaitsi Helsingissä Musiikkitalon edessä. Kirpputori oli melko suuri, ja pöytiä tuntui lisääntyvän päivän mittaan. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja aurinko suorastaan grillasi sen alle eksyneet kirpparoijat. Vesipullon kotiin unohtaneena tunsin yhtäkkiä maan keinuvan jalkojeni alla, ja jouduin oikein varmistamaan etten vaan ollut laivassa aaltojen armoilla. En ollut. Olin tukevalla asfaltilla reilu 30 asteen lämpötilassa. Teimme helpon päätöksen suunnata ruokakauppaan ostamaan juotavaa ja piknik-eväitä, ja istahdimme lopen uupuneina paahtavasta auringosta ahtamaan ruokaa kiljuviin vatsoihin.

Yhdessä kanssani kotiin asti kirpparilta selvisi yksi musta bleiseri 2€ sekä musta pitsitoppi 1€. Mukaan kotiutui vielä lisäksi uudet aurinkolasit, voi että! Pöytiä kirpparilla oli niin paljon, etten edes tiedä muistettiinko me käydä kaikkia läpi. Lisäksi ihmisiä oli niin paljon, että kivoja vaatteita löytääkseen paikalla sai harjoittaa oikeaa kyynerpää-taktiikkaa. Vielä ei löytynyt kaipaamaani maximekkoa ja kivaa aurinkohattua, (enkä nyt tarkoita niitä tummansinisiä Delta-auto hellehattuja, joita meiltä kotona löytyy pilvinpimein) mutta eiköhän nekin vielä tässä joku päivä mukaan tartu, toivottavasti!

En ole tunnettu mistään kirppari-innostuksesta, mutta muutamia vuosia sitten täytettyäni kaapin lähes tulkoon uudestaan jo konkurssiin menneeltä viherkirppikseltä, sain inspiraatiota käydä niillä useammin. Tai no, inspiraatiota sain, mutta sillä hetkellä kirpparivierailut jäivät kyllä sinne ajatusten tasolle. Usein kuulee sanottavan, että kirppareilta ei saa mitään muuta kuin mummon kaapissa 50 vuotta lojuneen poppanaliinan, mutta nämä puheet voi aivan rauhassa työntää jonnekin syvimpään peränurkkaan maton alle. On totta, että edelleen kirppareilta löytyy niitä monta vuosikymmentä vanhoja c-kasetteja, mutta yhä useammin pöytien kätköistä löytää myös niitä nuorille aikuisille suunnattuja hyväkuntoisia vaatteita, joita toiset nuoret tulevat myymään pienen taskurahan toivossa tai vaan tyhjentääkseen vaatekaappiaan käyttämättömäksi jääneistä vaatteista. Erityisesti kirpparit, joissa myyjät ovat itse paikalla pöydän toisella puolella, ovat oivia paikkoja löytää täydennystä ja uudennusta omaan vaatekaappiin, joten lämpimästi suosittelen! Tästä lähtien aion ehdottomasti alkaa suosia enemmän suuria kirpputoreja, sillä 10 eurolla voit yksien sukkien sijaan saada neljä paitaa ja kahdet housut. Tämä kannattaa, eikä tee sinusta yhtään sen huonompaa tai halvempaa ihmistä, päinvastoin!

.

Ostettiin mansikoiden ja mustikoiden kaveriksi pullosta pursutettavaa kermavaahtoa, ja pursoteltiin sitä marjojen päälle. Ai että oli hyvää, oikea kesäfiilis!

Ilta sujui taas rauhallisissa merkeissä ulkona hyvää ruokaa syöden. Ystäväperhe Saksasta saapui perinteiselle kesän Suomen vierailulle, ja saatiin heistä seuraa täksi illaksi. Grillattiin kanaa ja syötiin raikasta salaattia melonin kanssa. Tosin kukaan ei pahemmin tainnut vakuuttua orastavista grillaustaidoistani kantaessani pöytään kulhollista pikimustiksi grillaantuneita kanankoipia ja -siipiä.. No, näytti kuitenkin uppoavan, eikä ilmeistä ollut pääteltävissä pureskelu- tai nielemisongelmia, joten kaikki hyvin loppu hyvin! 

Nyt nukkumaan, sillä huomenna on tiedossa kiva päivä Helsingissä, tiistaina ohjelma jatkuu Saksasta saapuneiden vieraiden kanssa, ja keskiviikkona suuntaan nokkani jo neljättä kertaa Tallinnaan vajaan kahden kuukauden sisällä. Ohjelmaa ainakin on tiedossa, mitä sitä turhaan rennosti lomailemaan.

Life is good

Vapaiden ensimmäinen virallinen lomapäivä alkoi U23 EM-kilpailujen seuraamisella televisiosta. Tuli niin haikea olo kisoja katsoessa, mutta pakko vaan vakaasti uskoa, että kyllä mäkin vielä itseni sieltä kentältä löydän! Päivällä vetäisin lenkkarit jalkaan, ja ajattelin kevyesti käydä kokeilemassa miltä juoksu tuntuu. Yritin löytää mahdollisimman pehmeän alustan, ja no, tarvittaessa löysin itseni jostain ojan pohjalta juoksemasta. Tai jos sitä voi edes juoksuksi kutsua. Mutta nyt on kokeiltu! Katsotaan mitä selkä tuumaa :)

Illalla pieni määrä sukua kokoontui meille syömään, ja voi että oli niin kiva istua ulkona syömässä lämpimässä auringon paisteessa vielä seitsemältä illalla! Mä niin rakastan kesää. Seuraavassa vähän kuvasaldoa päivältä.

Jänismäen grillimestarit

"Onko tää hyvä ilme?" 

Kerttu poseerasi kauniisti kameralle :)

Hunajamelonia, nam. Mitä sitä muuta tarvitseekaan?

Herkullisen kesäinen annos. Tällaisen elämään voisi niin tottua!

Sisko ja sen veli

Ruokahetki oli oikea luontoeläin-kokemus! Ensin jostain ilmesty valtava ötökkä, jota piti kuvailla suuntaan jos toiseen ja hyi että se oli inhottava! Seuraavaksi jostain tyhjästä ilmestyi iso siili, joka hetken poseeraussession jälkeen kipitti kovaa vauhtia puskien suojaan. 

"Ei tuloksia kaudella 2013"

Hei taas! Viimeisestä selkääni tai urheiluun liittyvästä postauksesta alkaa taas olla pieni hetki, joten nyt yleisurheilun U23 EM-kilpailuja seurattuani päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja päivitellä vähän kuulumisia.

Kesä on yleisurheilijan kilpailukausi, ja tälläkin hetkellä minun pitäisi olla jossain aivan muualla kuin kotisohvalla. Kilpailuja pyörii jatkuvasti ympäri Suomea ja tällekin viikonvaihteelle niitä näyttäisi olevan kolmesta kuuteen kappaletta. Tilastopajan avaaminen näyttää karun totuuden. Kaudella 2013: Ei tuloksia kaudella 2013. Tuntuu pahalta ajatella, että monet kaverit eri seuroista ovat tälläkin hetkellä jossain lämmittelykentällä valmistautumassa kilpailuun, tai vähintäänkin harjoittelu seuraaviin kisoihin on käynnissä. Sen pitäisi olla niin itsestäänselvyys, että minä olisin samassa tilanteessa. Kesällä kisataan. Se on niin juurtunut tuonne syvimpään selkäytimeen, että totuuden myöntäminen on hankalaa. Muut kisaa, minä en. Eniten kaipaan sitä tunnetta, minkä kilpaillessa saa. Oli kilpailut sitten isot tai pienet, niin sama tunne löytyy aina. Välillä vähän heikompana, välillä vahvempana. Mutta siellä se on aina.

Ennätysten jälkeen on helppo hymyillä. Kesä 2012

Pari viikkoa sitten juttelin valmentajani kanssa, ja päädyttiin yhdessä siihen, että annetaan tämän kesän mennä ohi. Unohdan yleisurheilun, kaiken sen treenin ja siihen kohdistuvat paineet ja teen jotain aivan muuta. Nautin kesästä ja työnteosta. Nautin siitä, ettei minun tarvitse tehdä mitään todistaakseni itselleni tai kenellekään muulle omaa osaamistani. Tehtiin päätös, että kesän lopulla katsotaan tilannetta uudestaan. Kestääkö selkä, palautuuko motivaatio? Ajatuksen jyskyttää takaraivossa koko ajan. Toisaalta haluan hirveästi takaisin kentille, haluan saada takaisin sen hyvänolon tunteen, joka lähes jokaisesta treenistä jää jäljelle. Toisaalta tuntuu pahalta ajatella, että muut ovat ottaneet kokonaisen vuoden etumatkaa. Onko muutenkin haastajan asemasta mahdollisuus enää nousta takaisin samalle tasolle, jolla muut ovat tällä hetkellä? Tai oikeastaan tasolle, jolla he ovat ensi vuonna. Joko teen asiat kunnolla, tai sitten en tee ollenkaan. Haluan olla hyvä, en vaan se keskiverto. Haluan olla parempi.

Kesä 2012

No oli miten oli, yritän jatkuvasti muistuttaa itseäni siitä, kuinka tärkeää yleisurheilu on minulle ja kuinka paljon siitä saa irti. Yksi tuttu yleisurheilija kirjoitti Tommi Evilän sanoneen: "Urheilu ottaa useammin kuin se antaa, mut sit ku se antaa niin se antaa niin v*tusti." Totta turisee. Kiitos ja aamen.

Sisustusintoilija

Hei taas. Paljon on lähiaikoina ollut kavereiden kanssa puhetta oman kodin ostamisesta tai vuokraamisesta. Ihmiset lähtee eri kaupunkeihin opiskelemaan, ja oma asunto tulee ajankohtaiseksi. Nyt kun itsellenikin aukesi opsikelupaikka vuodeksi Kauniasten työväen akatemian kasvatustieteistä, ei muutto osunut kohdalleni ainakaan toistaiseksi. En kyllä hevillä luovu tästä muutaman sadan metrin koulumatkasta! Olisihan tuossa vielä lähempänä nuo miljoonatalot, mutta siihen tarvitaan jo rikas mies. Anyone?

Välillä tulee hetkiä, jolloin haluaisin vain ulos täältä. Muuttaa jo omaan kotiin, päästä vähän erilleen, itsenäisemmin. Kokeilla omia siipiä, jos näin kliseisesti puhutaan. Vähän arkisemmin sanottuna, asua yksin. Sitten on niitä hetkiä, kun on vain mukava maata omassa sängyssä koneen kanssa sarjoja katsellen, ja tietää, että joku on tehnyt sulle ruoat valmiiksi. Ja mikäs täällä kotona asuessa, eipä tarvitse vielä sen koommin taloudesta stressata. Mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin mä täältä häippäsen. Viimeistään ensi vuonna, toivottavasti. Ja eiköhän mut täältä jossain vaiheessa viimeistään ulos heivata, ei siis tarvitse huolehtia siitä, että olen 40-vuotias, äidin ja isin nurkissa asuva keski-ikäinen nainen.

No joka tapauksessa, takaisin asiaan. Sisustusintoon. Taas se pukkasi päälle! Oon tässä surffaillut ikean ja monen muun sisustuskaupan sivuja läpi, ja uutta inspiraatiota löytyy koko ajan. Eli sinä, joka lupasit rakentaa mulle sen kodin, niin tässä vähän ensi makua siitä, millainen se tulee sisältä olemaan ;)

Tätä tehdessänihän ajattelen rahan kasvavan puussa. Voisi kyllä todeta, että viime vuosina on ollu hiukan heikko sato, melkeimpä olematon. Eli taas se rikas mies, kiitos. Ja paljon saa aikaan jo pelkästään ostamalla maalipurkin ja sudin. Vihreestä kaapista saa nopeasti valkoisen sipaisulla maalia, ja samalla tyylillä seinäkin muuttaa ulkomuotonsa hetkessä. Eikä edes tarvita sitä rikasta miestä.

Mulla ei ole mitään erikoista tyyliä, jota kauheasti kopioisin, mutta edelleen olen sitä mieltä, että yksinkertaisuus on se juttu. Ja tumman ja vaalean yhdisteleminen. Ja kaikki muukin kivalta näyttävä, heh. Yksinkertaisesta voi saada hienon ja erikoisen useilla eri yksityiskohdilla, eikä se kuitenkaan tarkoita monen asian summaa ja sekasortoa (tuijotan tiukasti tietokoneen näyttöä ja yritän unohtaa tosiasian, että huoneestani löytyy beigeä, valkoista, oranssia, vihreetä, punaista..).

Tässä nyt vähän ensimakua siitä, millanen mun tuleva kämppä voisi olla. Toteutus tietty saattaa olla aivan jotain muuta siinä vaiheessa, kun lompakosta löytyy viiden euron seteli käytettävää rahaa, mutta aina sitä voi kuitenkin haaveilla, josko vaikka tuo mun kuolemaisillaan oleva mandariinipuu yhtäkkiä alkaisi puskemaan niitä suurempia seteleitä. Tumma laminaatti sinne kuitenkin tulee, siitä lähdetään!