Kotona taas!

Helou taas! Kahdeksan päivää oli ja meni ja meni ja tuli, vai miten se nyt sanotaan. Milloinkohan työpassi on viimeksi mennyt noin nopeasti? Melkein luvattoman nopeasti. Jos eivät työkaverit olisi toivotelleet hyviä lomia, olisin varmaan unohtanut kotiin pääsyni ja jäänyt laivaan. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että olen mä väsynytkin. Saatoin jopa nukahtaa bussiin matkalla kotiin..

Miksi sitä sitten on niin väsynyt? Jaa no. Työvuoron loppuessa yhdeltätoista tai kahdeltatoista illalla/yöllä ja aamuvuoron alkaessa kahdeksalta unelle ei jää kamalasti aikaa, keskimäärin n. 6 tuntia yössä, mikäli mitään turhia häiriötekijöitä ei ilmene. Aamulla silmäpussien roikkuessa jossain tuolla polvien korkeudella väännät naamallesi sen kaikista kauneimman ja pirteimmän hymysi ja iloisena siirryt aamuvuoroon ohjeistamaan aasialaisia asiakkaita löytämään "nepkininsä" ja lohduttamaan ruotsalaisia lapsia, koska he eivät saaneetkaan pannukakkuja, kuten edellisenä iltana. Päivävapaan koittaessa houkutus takaisin sängynpohjalle on ainakin itselläni erittäin kova, ja usein myös sorrun nukkumaan ne muutaman tunnin päiväunet. No ne totta kai taas verottavat seuraavista yöunista jne. Kierre jatkuu.
Iltavuorossa sama ravaaminen jatkuu. Pitäisi joskus oikeasti toteuttaa ajatus askelmittarista työpaikalla. Kiinnostaisi tietää, kuinka monta askelta ja kilometriä sitä tulee yhden illan aikana käveltyä keittiön ollessa niin kaukana salista. Veikkaukseni on niin suuri luku, ettei edes hurja matikkapääni pysty tätä ratkaisemaan. Illan kahdeksan tuntia juoksua ottaa kyllä omansa, ja voi sitä kovakuntoisempikin kaveri vähän väsähtää, niin entä sitten minä?! No, vähän tuntuu.

Seuraavassa pari puoliksi asiaankuulumatonta kuvaa, mutta postaus ilman kuvia on luonnollisesti melko tylsää luettavaa, joten kelvatkoon. Eilen Tukholmassa kävin työkaverini Jessican kanssa Djurgårdenissa kävelylenkillä (Jessica käveli, minä juoksin perässä, koska en luonnollisesti osaa kävellä kovaa) vähän haukkaamassa raitista ilmaa. Ilma tosin oli hiostavan kuuma ja tukala, mutta väliäkö tuolla. Kivempi se kuin räntäsade ja kova tuuli. Mukavaa vaihtelua niille joka päiväisille päiväunille omassa hytissä.

Matkan varrella törmättiin järkyttävään hajuun ja joukkoon eläimiä, jotka ilmiesesti olivat jonkin sortin lehmiä. Oli niillä jokin hienompikin nimi, mutten juuri nyt muista sitä. Joitain ammuja kuitenkin. Niillä oli ruokailuhetki käynnissä, ja yksi lehmistä muuten seisoo ruoka-astiassa muiden syödessä kiltisti astian ulkopuolella. Koin hurjaa samankaltaisuutta kyseisen lehmän kanssa. Ruoka on meille kaikki kaikessa, ja sitä on saatava hinnalla millä hyvänsä ;) Eikö se jotenkin näin mene..

Mutta se niistä työasioista! Seuraavat kahdeksan päivää lomailen täällä kotona, ja todella toivon, että ilmat pysyvät samanlaisina miltä ne nyt näyttävät. Aurinko paistaa ja elohopea on kohonnut +25 paremmalle puolelle. Tai no huijasin, ei meillä mitään elohopeamittaria ole, mutta kuitenkin. Lämmintä on! Mitään sen suurempia suunnitelmia mulla ei ole, mutta seuraavaksi ajattelin leivittää pyyhkeeni terassille, ja lysähtää siihen nauttimaan vapauden tunteesta, ja tuntea iloa siitä, ettei seuraava siirtoni ole ranskalaisten poimiminen maasta, vaan mahdollisesti lukuhetki hyvän kirjan parissa ja lopulta pitkät yöunet.
Palaillaan!